|
Giancarlo Fisichella on tämän vuoden jälkeen ollut 14 vuotta Formula 1:n parissa, mutta jopa tämä kokenut kehäkettu huomasi olevansa pyörällä päästään seuraavien dramaattisten ja onnekkaiden käänteiden johdosta viimeisen 14 päivän sisällä.
Moni uskoi Fisichellan lopettavan tämän kauden jälkeen
Hän oli monien laskuissa jo osittain pelattu ulos parhaista siirtokuvioista, sillä tämän 36-vuotiaan kilpakuljettajan uran katsottiin jo olevan ehtoopuolella hänen körötellessään Force Indian autoilla, mutta nyt tämä Italialainen löytää itsensä yht'äkkiä Ferrarin ratista Italian osakilpailussa tulevana viikonloppuna.
Pääsy Ferrarille oli unelmien täyttymys
"Muutamien viime päivien aikana, olen elänyt unelmissa", Fisichella tuumiskeli hänen saapuessaan legendaariselle Monzan radalle. "Ja nyt se on totta."
"Olin niin innoissani ja hermostunut matkallani radalle. Tämä on ollut unelmani nuoresta pojasta alkaen. Perheeni, erityisesti isäni Roberto ja kaikki ystäväni ovat nyt kaikki ylpeitä. Minulle on tullut paljon tekstiviestejä ja puhelinsoittoja."
Nopeita käänteitä
Tapahtumat ovat edenneet nopeasti Fisichellan kohdalla. Vain 12 päivää sitten, hän ja Force India ällistyttivät F1 maailmaa vaikuttavalla ajolla ja sijoittumisella toiseksi Belgian osakilpailussa. Neljä päivää myöhemmin Ferrari ilmoitti hänen ajavan heidän tallissaan, korvaten loukkaantuneen Felipe Massan jäljellä olevien viiden osakilpailun ajan tällä kaudella.
Käytännöllinen ratkaisu Ferrarin kannalta
Fisichellalle, joka ottaa uuden tehtävän ferrarin varakuskina 2010 kaudella, tämä oli vastustamaton mahdolisuus lopettaa uransa tiimissä, jolla on sijaa jokaisen Italialaisen sydämessä.
Kuitenkin, Ferrarille tällä sopimuksen allekirjoittamiselle on luultavasti vähemmän tunneperäisyyttä, kuin taas kylmän viileää käytännöllisyyttä.
Luca Montezemolo F1 mediasirkuksen keskipiste
Riippumatta siitä, että hän on ensimmäinen Italialainen joka on ajanut ferrarilla sen jälkeen kun Nicola Larina korvasi Jean Alesin muutaman kisan ajan 1994, omituisesti Fisichella ei kuitenkaan ollut F1 sirkuksen huomion keskipisteenä Monzassa torstaina.
Tämä kunnia lankesi Ferrarin johtajalle Luca di Montezemololle, jonka kaoottinen ilmoitus viiden vuoden sponsorisopimuksesta espanjalaisen Santander pankin kanssa - Mikä tuli McLarenin sponsoriksi Fernando Alonson lyhyen tiimissä vierailun aikana- nosti ilmoille spekulaatiot siiää, että hän myös varmistaisi Alonson yleisesti odotetun siirron Ferrarille 2010.
Montezelo - Juonikas Poliitikko
Vaikkakin kaikki F1:ssä ajattelevat Alonzon siirtymisen Ferrarille olevan päivän selvää, niin talli ei ole kuitenkaan halukas julkistamaan sitä vielä. Montezelo, juonikas vanha poliitikko, ohjasi keskustelun taitavasti takaisin Fisichellaan.
"Olen tyytyväinen kun meillä on kilpailukykyinen, ekspertti ja Italialainen kuljettaja, sillä aikaa kun odotamme Massan paluuta takaisin," hän kertoi.
"Sunnuntaina meillä on Italialainen kuljettaja, jonka halusimme kovasti ja tämä osoittaa että koskaan ei ole liian myöhäistä.
"Olen tyytyväinen kuljettajiini ja kun teemme päätöksen kauden 2010 kuljettajista, niin tiedoitan teille siitä samantien."
Fernando Alonson siirtyminen ferrarin leipiin?
Tämän tapahtuessa, Fisichellan vaihtoa ferrarille ei välttämättä voida olla yhdistämättä Alonson tulevaisuuteen tallissa, sillä itseasiassa se voi kiistatta helpottaa hänen saapumistaan.
Ennen kuin Ferrari teki sopimuksen Fisichellan kanssa, oli heillä kinkkinen pähkinä purtavanaan. Heidän täytyisi ottaa jotenkin Alonso mukaan, mutta Massalla ja Kimi Räikkösellä kummallakin oli jo sopimus vuodelle 2010. He haluaisivat päästää suomalaisen johokin toiseen talliin, mutta kuinka he voisivat ottaa sellaisen riskin tekemällä näin, kun Massan paluu ei ollut takuuvarmaa?
Lisäämällä tähän vielä lisää juonikehitystä, sattumalta, BMW Sauberin kuljettaja Robert Kubica paljasti Monzassa, että ferrari oli puhunut myös hänen kanssaan Massan korvaamisesta, mutta tämä keskustelu ei ollut johtanut tuon pitempään.
Massa takaisin formulan rattiin kaudella 2010
Ferrari on nähtävästi vakuuttunut siitä, että Massa toipuu vakavista päävammoista jotka hän sai Unkarin osakilpailussa heinäkuussa ja että hän pystyy ajamaan kilpaa ensi vuonna. Mutta nyt, Ferrarilla on ylimääräinen varmuus siitä, että fisichella pystyy pätevästi korvaamaan Massan ja ettei mitään komplikaatioita pääse tapahtumaan brasilialaisen suunnitellun paluun yhteydessä.
Fisichella tulisi tarjoamaan kilpailukykyisen, mutta ei niin uhkaavan tekijän Alonsoa kohtaan, hänen oltuaan jo Espanjalaisen varjossa Renaultin aikoina Alonson mestaruusvuosina 2005 ja 2006.Samalla kun Kubica etsii tallipaikkaa kaudelle 2010, BMW Sauberin F1 lopettamispäätöksen vuoksi tämän kauden lopussa, Fisichella vaikuttaa paljon paremmalta vaihtoehdolta tulevaisuutta ajatellen. Tällä hetkellä, Ferrari odottaa häneltä vain kolmannen paikan turvaamista valmistajien mestaruustaistelussa ja Fisichellan laittamista intohimoisten Tifosien eteen.
Scuderialla olisi tuskin varaa pysyä uskollisena Luca Badoerille, joka korvasi Felipe Massan Euroopan ja Belgian osiakilpailussa. Tämä 38-vuotias kuljettaja oli ruosteessa hänen pysytellessään vuosikymmenen sivussa kilvanajosta ja hän pätevöityikin olemalla viimeinen kummassakin, sekä itse kilpailussa ja aika-ajoissa. Belgiassa hän oli viimeinen joka ylitti maalilinjan, jääden tunnin ja 42 minuuttia tallikaveristaan Räikkösestä.
Ferrari mukana kärkitaisoissa Monzassa
Fisichella, joka pääsi lähelle suomalaista Belgian Spa:n osakilpailussa kuljettajan vaistoillaan ja raa'alla nopeudella, niin hänen odotetaankin olevan mukana kärkitaistelussa monzassa, missä ferrari voi ottaa tehohyödyn irti kers-systeemistään ja näin ollen olla kilpailukykyisempi.
"Tavoitteenani on päästä pisteille joka kisassa ja olla lähellä Kimiä", kertoi Fisichella, joka on viettänyt kolme tuntia joka päivä käyttäen tallin simulaattoria Maranellon päämajassa.
"Unelmani on voittaa sunnuntaina, mutta ei ole suinkaan helppoa hypätä Force Indian autosta ferrarin rattiin ja olla heti sinut sen kanssa."
"Se on askel askeleeta tapahtuvaa kehitystä, mutta olen varma siitä että pystyn olemaan nopea ja auttaman Ferraria mestaruustaistossa."
Kausi 2009 ollut yllätyksiä täynnä
Sekavan F1 kauden alussa, fisichellan uskottiin laajalti hiljalleen katoavan formulamaailmasta hänen ajaessaan Force Indian autoa ajaessaan, jonka ei odotettu uusivan hänen sopimustaan kaudeksi 2010.
Nyt tämä kolminkertainen osakilpailun voittaja keskittyy lisäämään merkintöjä tulevista onnistumisista ferrarin ratissa ja hän ei sulje pois lisävelvollisuuksia täysipäiväisestä kilpakuljettajan toimesta toisessa tallissa kaudella 2010.
Tulevaisuuden näkymiä
"Jos on olemassa hyvä mahdollisuus löytää toinen talli missä ajaa kilpakuljettajan asemassa, niin se olisi hyvä asia. Mutta vain jos se sopii Ferrarille ja heidän johtajalleen.
"Kuten sanoin, tämä on unelma joka on tullut todeksi ja nyt tavoitteenani on tehdä hyvää työtä ferrari tallille."
Jos hän onnistuu tekemään näin, niin silloin tämä kohtalon käänne voi palvella sekä Ferraria, että Fisichellaa itseään.
Jones-11.9.2009:Lähde-bbc, josta todella vapaa käännös.
|