Etusivu >> Uutiset >> Investointi joustokaukaloihin kannatti

Veikkaus Sivustot

 

Investointi joustokaukaloihin kannatti

Joustokaukaloiden uskotaan olevan hyvä investointikohde, sillä tällä kaudella Liigassa ei ole tapahtunut yhtään vakavaa loukkaantumista laitataklauksesta johtuen. Liigan pakollisten joustokaukaloiden hinta on 100 000 - 140 000 euroa. Joutokaukaloiden tarpeellisuutta perusteltiin sillä, että peli on vuosien aikana nopeutunut ja pelaajat ovat entistä isompia ja voimakkaampia.

Sekä hallitus että pelaajat ovat mielissään joustokaukaloista

Toiminnanjohtaja Jarmo Saarelan mukaan aivotärähdykset ovat selkeästi vähentyneet. Sen lisäksi myös olkapää- lonkka-, ja rannevammat ovat vähentyneet. Pelaajilta on tullut runsaasti kiitosta uusista kaukaloista, jotka antavat vähän periksi taklatessa, sillä he eivät enää jysähdä kuin betoniseinään. Saarela kuitenkin muistuttaa, että joustokaukalo ei auta, jos pelaajat eivät kunnioita toisiaan. Vaikka joustokaukalot joustavatkin, taklauksilla saadaan siltikin pahaa jälkeä aikaan. Saarelaa harmittaa, että joustokaukaloita saatiin vasta nyt eikä aikaisemmin, sillä monilta vakavimmilta vammoilta olisi voitu välttyä tai niitä olisi voitu vähintäänkin lieventää.

Liigan hallituksen puheenjohtaja Vesa Puttonen on Saarelan kanssa samaa mieltä, että loukkaantumiset eivät ole samalla tasolla kuin ennen. Avojäällä kuitenkin tapahtuu loukkaantumisia niin tahallisissa kuin tahattomissakin tapauksissa, joihon joustokaukalo ei auta. Joustokaukalot eivät ratkaise kaikkea, mutta ovat yksi askel parempaan suuntaan.

Joustokaukalot iskun vaimentajina

Olympiakomitean vastaava lääkäri Harri Hakkaraisen mukaan loukkaantumiset ovat vähentyneet jo noin kymmenen prosenttia siitä, kun otettiin joustokaukalot käyttöön. Joustokaukalot toimivat hyvin taklauksen vaimentajina. Hakkarainen muisteli, että vielä kolme vuotta sitten olkapään nivelsiteiden repeäminen oli hyvin yleistä, mutta viimeisen kahden vuoden aikana hän ei muista edes yhtä tapausta miesmaajoukkueessa. Hakkarainen myös kertoi, että nykyään vammat ovat alaraajoissa ja ne ovat useimmiten rasitusperäisiä vammoja.