|
Tänä maanantaina semifinaalit ovat ensimmäistä kertaa katkolla ja TPS:llä ja HPK:lla on mahdollisuus katkaista ottelusarja kotiottelussaan. Illan otteluparit ovat siis: TPS-JYP ja HPK-KalPa.
TPS - JYP
Lauantainen peli ratkesi TPS:n eduksi jo asennepuolella ja tämä näkyi myös jäällä. TPS pelaajien voitonnälkä ja maalivahti Atte Engrenin otteet olivat ne ratkaisevat aseet voiton metsästyksessä. Hyvin luultavaa onkin, että Atte Engren aloittanee tänäkin iltana turkulaisten maalinsuulla, sillä harvoin voittava maalivahti vaihdetaan pois. Kai Suikkanen onkin saanut oman laumansa viritettyä voitonnälkäiseksi porukkaksi, joka puhaltaa yhteen hiileen.
Kai Suikkanen sanoo asiat suoraan
Tähän väliin on pakko sanoa oma henkilökohtainen kommentti Kai Suikkasesta ja se kuuluu näin: Suikkanen on äijä, isolla alkukirjaimella. Suikkanen sanoo suoraan mistä homma kiikastaa ja onkin osuvasti nostanut umpisurkean tuomaripelin kartalle. Mutta tämä tästä. Mikäli kaikki menee tänään suunnitelmien mukaan, saattaa Turun iso kenttä täyttyä rantapalloista ja näin turkulaisen pääsevät aloittamaan hunajaiset hymninsä. Mahdolliset loukkaantumiset ja kokoonpano muutokset julkistetaan iltapäivällä ennen ottelun alkua.
JYP selkä seinää vasten
JYP kärsi harmittavan kotitappion launtain ottelussa ja joukkue oli jotenkin väsyneen oloinen. Tänä iltana väsymykseen ei kuitenkaan ole varaa, sillä muuten joukkue pääsee ottelun jälkeen aloittamaan kesälomien vieton. Ratkaisevaksi launtain ottelussa muodostuikin TPS:n räväkkä alku ja tätä isäntäjoukkue heräsi kiriin aivan liian myöhään. Avausmaalin merkitys onkin todella suuri, sillä pelatuissa semifinaaliotteluissa avausmaalin tehnyt joukkue on noin 70% todennäköisyydellä voittanut illan ottelun.
Mitä tekee Risto Dufva?
Illan kysymys onkin, että minkälaisia muutoksia Risto Dufva on joukkueen pelaavaan kokoonpanoon tehnyt ja aloittaako Pekka Tuokkola tänään maalinsuulla, vai nostaako Dufva Sinuhe Wallinheimon torjuntavastuuseen? Harmillista jyväskyläläisten kannalta on se, että Tuomas Pihlman ei ole vielä täydellisessä pelikunnossa ja hän tuskin pelaa tämän illan ottelussa. Niin tai näin, illan ottelusta on lupa odottaa todella tasaista taistelua ja ratkaisevaksi asiaksi muodostuukin jälleen kerran taistelutahto ja voitonnälkä.
Toimituksen puheenvuoro:
TPS on voiton päässä finaalipaikasta ja JYP taas selkä seinää vasten pakkovoiton edessä. Uskoisinkin tämän antavan Tepsille vain lisää etua, sillä asennevammasta turkulaiset tuskin kärsivät.
Toimituksen veikkaus: 
Nordicbetin kertoimet: 1 = 2.30 X = 3.90 2 = 2.65
Veikkauksen kertoimet: 1 = 2.15 X = 3.60 2 = 2.55
HPK - KalPa
HPK onnistui nuijimaan runkosarjan toiseksi sijoittuneen KalPan toista kertaa peräkkäin jatkoajan jälkeen. HPK:lla onkin tänä iltana katkon paikka ja mahdollisuus passittaa kuopiolaiset kesäloman viettoon. Pallokerhon Janne Laakkonen ja Mikko Mäenpää ovat äityneet todelliseen pelivireeseen ja aiheuttavatkin toistuvasti päänvaivaa KalPan puolustukselle. HPK:n ehdottomia vahvuuksia on kurinalainen pelitapa ja he jaksavat jauhaa täydet 60 minuuttia. Tähän kun lisätään kirsikaksi kakun päälle Teemu Lassilan erinomaiset otteet maalinsuulla, niin isäntä joukkueella on kaikki eväät ottelusarjan katkaisemiseen. On todella todennäköistä, että HPK:n kokoonpanot eivät muutu, vaan he jatkavat samoilla tutuilla ketjukoostumuksilla.
KalPa pakkovoiton edessä
KalPa on tänä iltana ns.veitsi kurkulla tilanteessa, sillä vain voitto kelpaa. KalPa on pyrkinyt voittamaan vastustajansa kovalla temmolla ja liikkeellä, mutta valitettavasti tilanteet ovat päätyneet usein kulmissa nyhjäämiseen. Kuopiolaisten onkin ehdottomasti kyettävä levittämään peliään ja hyödyntämään oma liikkeensä paremmin. Näyttäisi myös siltä, että ratkaisu olisi hyvä saada aikaiseksi varsinaisella peliajalla, sillä HPK on ollut poikkeuksetta vahvempi jatkoajan taisteluissa. Kokoonpanoihin on tuskin lupa odottaa suuria muutoksia, sillä nyt kaivataan vain oikeanlaista asennetta ja lisätehoja.
Toimituksen puheenvuoro
Kotiedut ovat olleet tässä otteluparissa melko merkityksettömiä, joten tämä ottelu ratkaistaankin asenne puolella. Uskonkin KalPan pelaajien nostavan tasoaan tämän illan kammpailussa ja siirtävän ratkaisun seitsemänteen ja ratkaisevaan otteluun.
Toimituksen vihje: 
Nordicbetin kertoimet: 1 = 2.25 X = 3.90 2 = 2.72
Veikkauksen kertoimet: 1 = 2.20 X = 3.60 2 = 2.50
Tee sinäkin pitkävetosi nordicbetin paremmilla kertoimilla!
Jones-19.4.2010
Nettiveikkauksen etusivulle
|