Etusivu >> Uutiset >> Jääkiekon Sm-liigan perjantain 11.12. pelivihjeet ja otteluennakot

Jääkiekon Sm-liigan perjantain 11.12. pelivihjeet ja otteluennakot

Jääkiekon Sm-LiigaTänä perjantaina saamme nauttia kolmesta Sm-liigan jääkiekko-ottelusta ja illan otteluparit ovatkin seuraavanlaiset: HIFK-Ilves, JYP-HPK ja TPS-Lukko.


HIFK - ILVES


HIFKKaksi viimeisintä ottelua ovat olleet HIFK:n kannalta todella jäätäviä, sillä kummassakin ottelussa joukkue hävisi neljän maalin erolla. Viimeisimmässä ottelussa KalPa jätti vieläpä petolauman tylysti nollille. Päävalmentaja Kari Jalonen onkin varmasti ripittänyt miehistöään viime otteluista ja tänään onkin erittäin hyvä tilaisuus katkaista tappioputki kotiyleisön tuella. On myös mielenkiintoista seurata tekeekö Mika Noronen ensiesiinymisensä joukkueen maalinsuulla tänä iltana vai jääkö debyytti lauantaille. Joukkueen nuorisotähti Mikael Granlund on myöskin toinen mielenkiintoinen seurattava ja nähtäväksi jääkin sytyttääkö hän omalla pelillään petolauman. Varmaa on ettei HIFK halua hävitä viimeistä otteluaan ennen joulutaukoa ja liike jäällä saattaa olla tämän vuoksi hieman kovempaa. HIFK:n riveistä poissa ovat ainakin Martti Järventie ja Max Wärn.


Ilveksen peli on väkinäistä


IlvesIlveksen kuusi viimeistä ottelua ovat olleet tappiollisia, eikä niitä pisteitä tämän illan vastustajalta niin helposti kotihallista viedä. Mielenkiintoinen tilastoseikka on kuitenkin se, että vaikka Ilves onkin yksi liigan huonoimipia kotijoukkueita, niin vierasotteluissa se puolestaan liigan keskikastia. Joukkueen peli on jotenkin jumissa ja rentous onkin tipotiessään. Ilves on kohdannut HIFK:n kertaalleen tällä kaudella ja silloin tuli turkkiin 4-3 loppunumeroin. Joonas Raskin paluu kaukaloon tiistaina näkyi heti ja hän järkkäsikin ketjutovereilleen muutaman hyvän maalintekopaikan. Katkaistakseen tänään tappioputkensa on Ilveksen pelaajien onnistuttava viimeistelyssä ja löydettävä kadonnut rentous peliinsä. Varmasti joukkueen riveistä poissa on Masi Marjamäki.


HIFK on yksi liigan vahvimpia kotijoukkueita ja selkeästi materiaariltaan vahvempi, etenkin puolustuspään suhteen. Uskonkin näiden asioiden antavan edun HIFK:lle ja ilveksen joutuvan ottamaan seitsemännen peräkkäisen tappion tämän illan ottelusta tililleen.


Toimituksen vihje: 1


NordicBetin kertoimet: 1 = 1.55, X = 5.00, 2 = 4.45

Veikkauksen kertoimet: 1 = 1.45, X = 4.60, 2 = 4.35


Tee livevedot NordicBetillä!


JYP - HPK


JYPJypin viime peleissä on nähtävissä selkeä kaava, kotona pelataan todella vahvaa peliä, mutta reissussa rähjäännytään ja peli ei kulje samalla tavalla. Tämän kauden kummatkin aikaisemmat kohtaamiset ovat päättyneet selkeästi Jypin eduksi kolmella maalilla ja joukkue on jo tästä syystä selkeä suosikki illan otteluun lähdettäessä. Risto Dufva on varmastikin painottunut tämän ja huomisen ässä pelin merkitystä, enkä usko asennetta puuttuvan illan mittelöstä. Tämän illan otteluun joukkue lähteekin tutulla pelityylillään, jolla painetta painetaan vastustajan niskaan joka tilanteessa. Illan ottelun ketjukoostumuksiin on mitä luultavammin odotettavissa muutoksia, sillä viime ottelussa Hakkaraisen ja Vänttisen poissaolo näkyi liian selkeästi. Illan ottelusta poissa ovat: Jyrki välivaara, Tuomas Vänttinen ja Mikko Hakkarainen.


HPK vieraaksi jyväskylään


HPKHPK:n päävalmentaja Jukka Rautakorpi huokaisi varmaan helpotuksesta viime ottelun jälkeen, kun joukkue katkaisi tappioputkensa jatkoajan jälkeen. Ottelu olikin ansaittu työvoitto, jossa ei toki hirveästi mitään hienouksia nähty. HPK:n suurin haaste tämän illan ottelussa onkin kestää jyväskyläläisten vahva alkurynnistys ja pystyä tämän jälkeen hyödyntämään omat maalintekopaikkansa. JYP on joukkueena kieltämättä todella vaikea vastus HPK:lle, eikä urakkaa helpota yhtään se että kyseessä on jyväskyläläisten kotiottelu. HPK pääsee illan otteluun melkein parhaalla mahdollisella kokoonpanolla, sillä poissaolijoita ei ole tiedossa, jollei sitten Kai Salminen ole edelleen sivussa.


Näistä kahdesta joukkueesta Jyp on kieltämättä selkeästi pelannut paremmin viimeaikoina ja huolimatta hienoisesta sentteri vajeesta uskon joukkueen vievän ottelun nimiinsä.


Toimituksen veikkaus: 1


NordicBetin kertoimet: 1 = 1.62, X = 4.50, 2 = 4.35

Veikkauksen kertoimet: 1 = 1.45, X = 4.60, 2 = 4.35


TPS - LUKKO


TPSTPS palasi tiistaina takaisin voittokantaan ja murskasi Bluesin vieraissa tylyin 4-1 numeroin. Joukkueen peli tuntuu ailahtelevan tällä hetkellä laidasta laitaan ja voitosta tappioon. Tämän illan pelissä joukkueen on todellakin onnistuttava, jos mielii kaataa sarjajohtaja Lukon kotihallissaan. Joukkueen ykköstähti Tomas Plihal on loppuviikon peleistä ulkona, sillä polvi on turvonnut ja kipu liian kova. Päävalmentaja Kai Suikkasella onkin edessään haasteellinen iltapuhde ja nähtäväksi jää kuinka hyvin hän onnistuu joukkueensa siitä luotsaamaan lävitse. Tepsin kokoonpanosta varmuudella sivussa on Tomas Plihal ja Antti Reivosen pelikunto on kysymysmerkki. Tämän illan ottelussa ensiesiintymisensä joukkueen kokoonpanossa tekee Aatu Hämäläinen.


Lukko jatkaa vakuuttavia otteitaan


LukkoLukon tiistainen voitto Kärpistä oli tyylipuhdas voitto, vaikkakaan ei sieltä helpoimmasta päästä. Tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet kaksi kertaa ja kummallakin kerralla lukko on vetänyt pidemmän korren. Lukon maalilla aloittanee Mikael Telqvist, joka on osoittanut hienoista parannusta otteissaan. Lukko on joukkueena pelaajamateriaaliltaan todella laaja ja ratkaisijoita löytyy ihan joka ketjusta. Pelityyli on nopeaa ja aktiivista jääkiekkoa, joka onkin monelle vastustajista pahimman laatuista myrkkyä mitä on saatavilla. Toki viime pelissä tepsi melkein onnistui voittamaan lukon murtamalla sen karvauspelin nopeilla syötöillään. Huonoin asia Lukon kannalta on kuitenkin se, että maalivahteina Tellqvist ja Antti Raanta eivät ole Petri Vehasen veroisia. Joukkue on kuitenkin liigan paras vierasjoukkue ja alivoimapeli on myös todella hyvin kasassa. Joukkueen vahvuudesta poissa ovat: Teemu Nurmi ja Anssi Rantanen.


Näkisin Lukon lievänä suosikkina illan otteluun, riippumatta siitä kumpi maalivahdeista on torjuntavuorossa.


Toimituksen pelivihje: X, 2


NordicBetin kertoimet: 1 = 2.70, X = 4.25, 2 = 2.15

Veikkauksen kertoimet: 1 = 2.45, X = 4.10, 2 = 2.05

 

Tee vetosi NordicBetin paremmilla kertoimilla.


Jones-11.12.2009