Etusivu >> Uutiset >> Jääkiekon SM-liigan Pronssiottelu

Jääkiekon SM-liigan Pronssiottelu

SM-liigan PlayoffitTänä iltana ratkaistaan kertaheitolla Jääkiekon SM-liigan kolmas- ja neljäs sijoitus. Pronssipelissä vastakkain ovat JYP-KalPa. Toisena kohteena on jalkapallon veikkausliigan kohden Tampere United - FC JJK.


JYP - KalPa


JYPJYPin viime pelistä ei jäänyt seliteltävää, sillä TPS oli parempi joka osa-alueella. Tänään tilanne on kuitenkin aivan toinen, sillä JYP on saanut levätä ja kerätä rauhassa voimia tulevaan pronssipeliin. Tänä iltana JYPin Sinuhe Wallinheimo pelaa viimeisen pelinsä ja siirtyy näin eläkkeelle. Uskonkin, että koko joukkue haluaa antaa kaikkensa jotta Wallinheimon eläkkeelle siirtyminen tapahtuu mitä parhaimmalla tavalla. JYP lähtee tämän illan otteluun parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan, sillä tämmöiseen otteluun lähdettäessä unohtuvat kaikki pikkuvaivat, eikä niistä edes mainitasillä vain voitto kelpaa. Risto Dufva peliin kaikki parhaat miehensä ja entinen Teemu Selänteen aisapari Steve Kariya pelaa kolmoskentällisessä yhdessä Tuomas Vänttisen ja Makkosen Jussin kanssa.


KalPa nälkäisenä jyväskylään

KalPaKalPan tie päättyi HPK:ta vastaan samoilla otteluvoitto luvuilla kuin JYPinkin, joten kummatkin näistä joukkueista ovat saaneet levätä yhtä kauan. KalPa ei kuitenkaan joutunut yhtä kovaan prässiin kuin JYP, mutta tuskin saa mitään mainittavaa etua tästä puolelleen. Tänä iltana neppailuun ei kuitenkaan ole varaa ja kahden maalin johtoasemaa ei passaa vesittää samallalailla kuin kävi HPK:ta vastaan. Varmaa on, että KalPan päävalmentaja Pekka Virta on teroittanut joukkueelleen illan ottelun tärkeyttä ja kaikki mahdollinen virta puristetaan irti puserosta mitä vain saadaan. KalPan maalinsuulla luistelee tämän illan ottelussa tuttuun tapaan Ahosen Ari ja ykköskenttä uhkuu vaarallisuutta Sami Kapasen myötä.


Toimituksen puheenvuoro

ToimitusJYP on perinteisesti todella kova vastus kotihallissaan ja tämän kauden aikana KalPa on pystynyt ryöstämään vain kerran pisteet jyväskylän vierailultaan. Tämä ei tietenkään pronssipelissä meinaa juuri mitään, mutta uskon JYPin olevan todella latautunut Tepsille kärsimänsä verilöylyn jälkeen, että tämä antaa kotijoukkueelle pienoisen edun.


Toimituksen veikkaus: 1 X


Unibetin kertoimet: 1 = 2.00 X = 4.25 2 = 2.95

Veikkauksen kertoimet: 1 = 1.75 X = 4.15 2 = 3.10


Tampere United - FC JJK


Tampere United VS FC JJK

Tampere United aloitti kautensa todella heikosti Oulun pelissä AC Oulua vastaan ja ottikin huolella näköönsä loppunumeroin 3-0. Tämän lisäksi TamU koki raskaan menetyksen tuossa ottelussa, sillä Aleksei Kangaskolkka loukkaantui ja on todennäköisesti sivussa peleistä noin neljä kuukautta. JJK tätä vastoin aloitti kautensa vahvasti, vaikka hävisikin loppupelissä ottelunsa FC Honkaa vastaan rankkareilla. Jyväskyläläisporukka on intoa täynnä ja pistävät luultavasti kaiken peliin. JJK tarvitsee kuitenkin tehokkuutta hyökkäsypäähän, mutta muuten joukkueen tilanne näyttää yllättävän hyvältä.


Toimituksen puheenvuoro

ToimitusOdotettavissa on mitä luultavammin vähämaalinen ottelu, jossa keskitytään puolustuspelaamiseen ja pallonhallintaan. Tämä ottelu on kannattaa siis mitä todennäköisemmin pelata alle muotona ja hakea kerrointa kenties jopa tasapelillä.


Toimituksen vihje: alle 2,5 maalia, X


Unibetin kertoimet: 1 = 2.20 X = 3.25 2 = 3.20

Veikkauksen kertoimet: 1 = 2.15 X = 3.10 2 = 2.85

Unibetin kertoimet: Yli 2,5 maalia = 2.10, Ali 2,5 maalia = 1.67

Veikkauksella ei kertoimia yli tai ali pelimuodossa


Lunasta itsellesi Unibetin 50€ vedonlyönti bonus


Jones - 23.4.2010



Nettiveikkauksen etusivulle