|
Jääkiekon SM-liigassa pelataan tänä tiistaina 11.10.2011 kolmen ottelun liigakierros. Tänä iltana jäähallit täyttyvät ympäri suomea seuraavien otteluiden myötä: Blues-JYP, Ilves-Pelicans ja Kärpät-TPS.
Blues - JYP
 |
VS |
 |
Espoon blues on hävinnyt kolme viimeistä otteluaan ja joukkue löytyy tällä hetkellä sarjataulukon sijalta seitsemän. Viimeisin tappio tuli jokereita vastaan käydyssä ottelussa, eikä tästä ottelusta jäänyt mitään selittelemisen varaa, sillä niin paljon parempi jokerit oli joukkueena. Espoolaiset ovat pelanneet neljä kotiottelua tämän kauden aikana, voittaen niistä tasan puolet. JYP puolestaan on nostanut tasoaan ja joukkue seilaakin kolmen voitetun ottelun mittaisessa putkessa. Voitoista huolimatta JYP löytyy sarjataulukon sijalta 12, mutta eroa kahdeksanteen sijaan ei ole kuin kaksi pistettä. Joukkueet ovat kohdanneet tämän kauden aikana jo kaksi kertaa ja voitot näistä otteluista ovat tasan 1-1. Kotietu on ollut ratkaisevassa asemassa, mutta kummatkin ottelut ovat olleet todella tiukkoja otteluita loppuun asti. Bluesilta illan ottelun väliin jättävät Matti Järvinen ja Valtteri Virkkunen. JYPiltä puolestaan illan ottelusta sivussa on ainoastaan Kalle Koskinen.
Toimituksen puheenvuoro
Aikaisempien kohtaamisten perusteella luvassa on todella tiukka ja vähämaalinen vääntö aina hamaan loppuun asti. Bluesin voi kuitenkin olla hieman vaikeampi olla nyt menettämättä pisteitä kotiyleisönsä edessä, sillä JYP on parantanut otteitaan huomattavasti viime kohtaamisesta. Uskoisin ottelun olevan tästä huolimatta todella tasainen ja ratkaisua joudutaan mitä todennäköisemmin hakemaan jatkoajalta.
Toimituksen veikkaus: 
Yli tai ali: Alle viisi maalia
Betfairin kertoimet: 1 = 2.58 X = 4.60 2 = 2.48
Veikkauksen kertoimet: 1 = 2.30 X = 3.95 2 = 2.45
Ilves - Pelicans
 |
VS |
 |
Ilveksen kaksi viimeistä ottelua eivät ole sujuneet ihan ennakkosuunnitelmien mukaan, sillä kummassakin ottelussa omissa on soinut aivan liikaa. Ensin HIFK murskasi tamperelaiset peräti 6-0 heidän omassa kotihallissaan ja heti perään raumalaiset kurittivat kettuluolassaan ilvestä 4-1 loppunumeroilla. Maalinteko tuntuu olevan melko vaikeata, eikä tilannetta helpota yhtään se ettei puolustuspää ole häävissä kunnossa. Pelicans lauma uhkuu itseluottamusta ja Kai Suikkasen käskyttämänä tämä ryhmä tuntuu pystyvän melkein mihin tahansa. Peltsut toki ottivat nokkaansa kuopion vierailullaan peräti 6-1, mutta toipuivat tästä samantien kaatamalla kotiylesönsä edessä SaiPan 4-1 loppunumeroin. Pelikaanit pystyvät pelaamaan hyvin vieraissa ja ovatkin voittaneet neljä viidestä tämän kauden vierasottelustaan. Tupsukorvilta illan ottelusta puuttuvat Joonas Rask, Teemu Kesä, Teemu Huhtala ja Martti Järventie. Pelikaanien rivistöstä tämän illan ottelusta poissa ovat Max Wärn ja Matias Loppi.
Toimituksen puheenvuoro
Tämän illan otteluun lähdettäessä Pelicans on aika selkeä suosikki voittajaksi. Ilves tuntuu rämpivän varjojen mailla ja mailasta puristetaan niin lujaa että laukaukset eivät löydä perille asti. Pelicanseilla on puolestaan mahdollisuus ottaa sarjataulukon piikkipaikka nimiinsä, enkä jaksa uskoa että joukkue syyllistyisi vääränlaiseen ylimielisyyteen illan taistoon lähdettäessä.
Toimituksen vihje: 
Yli tai ali: Alle viisi maalia
Betfairin kertoimet: 1 = 3.25 X = 4.80 2 = 2.02
Veikkauksen kertoimet: 1 = 2.80 X = 4.15 2 = 2.00
Kärpät - TPS
 |
VS |
 |
Kärpät pitää tällä hetkellä hallussan sarjataulukon viidettä sijaa ja vieläpä täysin ansaitusti. Viime ottelussa kärpät hävisi ikävästi maalin erolla JYPille ja ei onnistunut kasvattamaan omaa pistetiliään. Kärpät on kuitenkin erittäin kova kotijoukkue ja se onkin voittanut neljä viidestä tällä kaudella pelaamastaan kotiottelusta. Tepsi teki paluun voittojen tielle kaatamalla helsingin IFK:n turkuhallissa 3-2 loppunumeroin ja onnistui saalistamaan täyden pistepotin. Neljä viimeisintä ottelua ovat kaikki olleet todellisia taisteluja ja jokainen niistä onkin päättynyt vain yhden maalin eroon. TPS on melko hyvä vierasjoukkue, sillä se on voittanut kolme viidestä vierasottelustaan tällä kaudella, joten joukkuetta ei missään nimessä passaa aliarvioida. Oululaisilta illan taistelun väliin jättävät Miikka Salomäki, Juha-Pekka Haataja, Ville Mäntymaa, Oskar Eklund, Mikko Lehtonen, Pekka Saarenheimo ja Tomi Körkkö. Turkulaisilta illan ottelun skippaavat Miika Huczkowski, Tuomas Suominen, Jarkko Hattunen ja Ryan Stone.
Toimituksen puheenvuoro
Kärpät olisi muuten todella selkeä suosikki illan otteluun lähdettäessä, mutta loukkaantumislista on aivan liian pitkä. Tämä tosiasia tulee varmasti tasoittamaan puntteja jonkin verran ja odotettavaa onkin että luvassa on kunnon vääntö pisteistä. Ouluaisten puoluskalustosta on aivan liikaa sairastuvalla ja mikäli nuoret paikkaajat eivät kunnostaudu tänä iltana, niin vierasvoittokin saattaa olla mahdollinen tosiasia. Oma veikkaus illan otteluun on kuitenkin tasapeli ja suhteellisen vähämaalinen ottelu.
Toimituksen veikkaus: 
Yli tai ali: alle viisi maalia
Betfairin kertoimet: 1 = 1.85 X = 4.40 2 = 3.90
Veikkauksen kertoimet: 1 = 1.65 X = 4.40 2 = 3.75
Hyödynnä Betfairin 1000€ käteispalautus!
|