|
Toivon täyttämän torstain kruunaa tämän päivän neljän ottelun kierros jääkiekon sm-liigassa. Illan kuumat taisteluparit ovat: HPK-Kärpät, Jokerit-HIFK, SaiPa-JYP ja TPS-Pelicans.
| Alku | HPK-Kärpät | Jokerit-HIFK | SaiPa-JYP | TPS-Pelicans | Loppu |
HPK - Kärpät
HPK on noussut ihan tosissaan taistelemaan suorasta pudotuspelipaikasta ja viime otteluiden esitykset ovat olleet suorastaan murhaavan vakuuttavia. HPK nimittäin järjesti tiistain ottelussaan Lappeenrannassa kunnon verilöylyn ja tallasi sputnikit jalkoihinsa peräti 6-2 loppunumeroin. HPk on todellisessa nosteessa, sillä joukkue on kerännyt eniten pisteitä viimeisestä kymmenestä pelatusta ottelusta, mikä on enemmän kuin mikään toinen sm-liigan joukkue. HPK on nostanut itsensä liigan viidenneksi parhaaksi kotijoukkueeksi ja kolme viimeistä kotiotelua ovatkin menneet ritaripaitojen piikkiin.
Aikaisemmat kohtaamiset
Joukkueiden tämän kauden kaksi aikaisempaa kohtaamisesta ovat kummatkin menneet tiukkaakin tiukemmin oululaisten hyväksi ja HPK onkin hävinnyt kummatkin kohtaamiset. Tämän illan tutkapari mitä HPK:n joukkueesta kannattaa seurata ovat Janne Kolehmainen ja Toni Häppölä. Näiden kaverusten yhteispeli on muodostunut saumattomaksi ja Toni Häppölä on tuonut tarvittavaa juonikkuutta hyökkäyspäähän. HPK:n riveistä poissa on ainoastaan Jani Honkanen, mutta muuten kerho marssittaa parhaan miehistönsä liigajäille.
Kärppien peli sekaisin
Kärpät on ajautunut tappiokierteeseen, joka on venynyt jo neljän ottelun mittaiseksi. Eilinen peli sarjajumboa ilvestä vastaan oli kahden ensimmäisen erän osalta jo väkinäistä yrittämistä, kunnes kolmannessa erässä meni lukko päälle ja Ilves upotti nilkuttavan kärppälauman. Kärppien peli on tällä hetkellä sekaisin kuin lasten leikkihuone. Mikäli luuta ei ala heilumaan tarpeeksi tehokkaasti on odotettavissa synkkääkin synkemmät 60 peliminuuttia.
Ei matkarasitteita
Yksi etu Kärpillä on illan otteluun lähdettäessä ja se on se, että joukkue yöpyi hämeenlinnassa ja sillä ei olekaan matkustamisesta aiheutuvia rasitteita riesanaan. Odotettavissa on siis todella tiukkaa vääntöä, josta säpinää tuskin tulee puuttumaan. Kärpiltä illan ottelusta sivussa ovat: Juho Keränen, Pekka Saarenheimo, Mikko Lehtonen, Antti Aarnio ja Veikko Karppisen pelaaminen illan ottelussa on myös vielä epävarmaa. Kärppien torjuntavastuun tämän illan ottelussa kantaa Tuomas Tarkki, joka tekee paluun tolppien väliin.
Toimituksen puheenvuoro
Kärppien peli on niin pahasti sekaisin, että aikaisemmille kohtaamisille pystyy tuskin antamaan paljon painoarvoa, joten HPK onkin hienoinen suosikki illan otteluun lähdettäessä. Odotetavissa on kuitenkin tasainen vääntö, joten kannattaa ottaa huomioon myös tasapelin mahdollisuus tai sitten pelata yli 5 maalia vaihtoehtoa. Joukkueiden aikaisemmat kohtaamiset ovat olleet nimittäin melkoisia maalinmättökarkeloita ja kahdessa viime kohtaamisessa maaleja onkin tehtailtu yhteensä 16:sta kappaletta.
Toimituksen veikkaus: 1, X tai vaihtoehtoisesti yli 5 maalia.
Expektin kertoimet: 1 = 1.95, X = 4.35, 2 = 2.95
Veikkauksen kertoimet: 1 = 1.80, X = 4.30, 2 = 2.85
| Alku | HPK-Kärpät | Jokerit-HIFK | SaiPa-JYP | TPS-Pelicans | Loppu |
Jokerit - HIFK
Jokerit vaeltaa kolmen ottelun tappioputkessa, mutta kenties tämä putki saa viimein päätöksensä tänään, sillä pitkästä aikaa Jokerit pääsee pelaamaan kotihallissaan. Toki tämä ei paljon etua anna, sillä onhan kyseessä helsingin paikalliskamppailu stadin herruudesta. Puolustukseen ennen siirtorajan umpeutumista hankitun Michael Nylanderin peli on luvalla sanoen heikkoa ja se onkin enemmän vain sotkenut Jokereiden peliä. Tänä iltana tämä ruotsalaispuolustaja debytoi ensikertaa kotiyleisönsä edessä ja toivottavaa olisi että palaset loksahtelisivat kohdalleen.
Tahtojen taistelu
Tämän illan ottelu ei ratkea kuitenkaa materiaalilla, vaan kuten aina, Helsingin taistelut ovat enemmän tahto-otteluita. Voitonnälkä on se joka ratkaisee tämän illan ottelun ja tietenkin maalivahtien esitykset. Hannu Jortikka ripitti pelaajia oikein kunnolla ja illan ottelussa pelataankin hieman eri ketjukoostumuksilla. Nylander siirtyy pelaamaan Janne Lahden ja Jani Ridan väliin kakkosvitjaa ja Esa Pirnes palaa Ykköskentään hieman puolustavampan rooliin. Joukkuevahvuudesta poissa on ainoastaan Antti-Jussi Niemi, sillä hän on huilannut jo jonkin aikaa kuumeilun takia.
HIFK:n peli ailahtelevaa
Kissapedot murensivat kulmahampaillaan viime kotiottelussaan espoon Bluesin 3-2 numeroin. HIFK:n peli on kuitenkin ollut aika ailahtelevaa ja joukkue on kulkenut voitosta tappioon tyylisesti jo pitemmän aikaa. Helsinkiläisjoukkueet ovat kohdanneet tämän kauden aikana toisensa jo neljä kertaa ja puntit ovat voitettujen ottelujen suhteen tasan 2-2. HIFK:n onkin tultava kovalla ryminällä tänään ja käytettävä kaikkia mahdollisia vahvuuksiaan, jos meinaa Stadin herruuden itselleen riistää. Kovaa karvausta ja painetta jokeripäätyyn tuttuun HIFK tyyliin, niin elämä saattaa olla hieman vaikeampaa Jokereiden kannalta ajatellen.
Muutoksia peluuttamisessa
Jos Jokerit teki muutoksia ketjukoostumuksiin, niin teki myös HIFK. Kari Jalonen muutti ketjuja niin, että Mikael Granlund siirtyi Kim Hirschovitsin pariksi ja Teemu Ramstedtin ja Jerry Ahtolan peliaikaa on vähennetty. HIFK:n riveistä poissa tämän illan ottelusta ovat Robert Nyholm, Mikko Kurvinen ja Joni Haverisen pelaaminen on vielä epävarmaa.
Toimituksen puheenvuoro
Tämä ottelu voi päättyä kumminpäin tahansa ja varsinaista etua ottelussa ei ole kummallakaan. Ottelu ratkeaakin pelaajien tahtotasoon ja maalivahtien suorituksiin.
Toimituksen veikkaus: X
Expektin kertoimet: 1 = 2.10, X = 4.25, 2 = 2.70
Veikkauksen kertoimet: 1 = 1.90, X = 4.20, 2 = 2.65
| Alku | HPK-Kärpät | Jokerit-HIFK | SaiPa-JYP | TPS-Pelicans | Loppu |
SaiPa - JYP
SaiPan lento päättyi tiistain ottelussa HPK:ta vastaan, kun ritaripaidat päättivät lappeenrantalaisten voittoputken tylysti SaiPan omassa kotihallissa 6-2 loppunumeroin. Matkaa säälipleijareihin on kertynyt jo seitsemän pistettä ja uusi nousu olisi todellakin tarpeen. Kotijoukkue tulee todennäköisesti illan otteluun latautuneena, sillä tiistaisesta HPK ottelusta ei ole muuta kuin parannettavaa.
Paljon parannettavaa
SaiPa tarvitsee enemmän viimeistelyä ja tarkkuutta maalien tekoon, sillä muuten ei hyvä heilu tänäänkään. Jos laukaukset ovat tyyliin osuma ladonseinässä tasoa, niin Sputnikit tulevat huomaamaan satelliitinsa tippuvan katastrofaalisesti alas taivaankannelta. Olennaista joukkueen kannalta onkin yrittää pelata täydet 60 minuuttia, sillä muuten kolmas erä voi muodostua kohtalokkaaksi. Poissa illan ottelusta ovat Miikka Jouhkimainen ja Jarmo Jokila. Juha Mielonen saattaa tehdä paluun kaukaloon, mutta tämä on vielä epävarmaa.
JYP saanut pelinsä toimimaan
JYP sai viimein pelinsä kulkemaan ja marssikin leveällä miehistöllään Tapparan ylitse peräti 6-3 loppunumeroin. Uudet vahvistukset ovat löytäneet paikkansa ketjukoostumuksissa ja tulosta on ruvennut syntymään. Täytyy sanoa, että oli jo aikakin. Erityisesti sentterinä huseeraava Jussi Makkonen on kunnostautunut ja tuonut joukkueen ylivoimaan todella paljon lisää tehoja.Nyt vain hieman piristymistä Steve Kariyalta ja Antti Virtaselta, niin hurrikaanipaidat ovat todellisissa liekeissä.
Aikaisemmat kohtaamiset
Joukkueet ovat kohdanneet toisena tämän kauden aikana kolme kertaa ja tilastot ovat 2-1 jyväskyläläisten hyväksi. Viimeisen Lappeenrannan koitos oli kuitenkin tiukkaakin tiukempi matsi ja päättyi vain vaivoin Jypin voittoon varsinaisella peliajalla. Joukkueen vahvuudesta poissa illan ottelusta ovat Tuomas Pihlman, Jyrki Välivaara ja Mikko Viitasen pelaaminen illan ottelussa on vielä epävarmaa.
Toimituksen puheenvuoro
JYPin palikat ovat loksahdelleet sen verran vakuuttavasti paikoilleen joukkueen sisällä, että se on selkeä suosikki illan otteluun lähdettäessä.
Toimituksen vihje: 2
Expektin kertoimet: 1 = 2.90, X = 4.25, 2 = 2.00
Veikkauksen kertoimet: 1 = 2.60, X = 4.20, 2 = 1.95
| Alku | HPK-Kärpät | Jokerit-HIFK | SaiPa-JYP | TPS-Pelicans | Loppu |
TPS - Pelicans
Tiistain ottelussa hunaja laulut kaikuivat tepsin fanien kesken, sillä joukkue haki arvokkaat vieraspisteet kuopiosta Niiralan montusta ja tähän ei ole moni joukkue tämän kauden aikana pystynyt. Jos joukkue pystyy säilyttämään samanlaisen tempon ja Atte Engren loistaa maalinsuulla ilmiömäisillä torjunnoillaan, niin mikä tahansa on vielä mahdollista. Turkulaiset taistelevatkin tosissaan suorasta pudotuspelipaikasta ja varmasti tiedostavat pisteiden tärkeyden tämän illan pelissä.
Tepsi kohtalaisen hyvä kotihallissaan
Tepsin kotiottelut ovat menneet kohtalaisen hyvin, lukuunottamatta viimeistä kotiottelua jossa ilves pöllyytti TPS:ää turkuhallissa 5-2 loppuluvuin. Joukkueiden viimeinen kohtaaminen turussa olikin todella tasaista vääntöä, jossa TPS joutui hakemaan pisteet rankkarilaukauskisassa. Helpolla pussinokat tuskin tänäänkään antautuvat, sillä niin karu oli löylytys heidän tiistain ottelussaan. Tepsin joukkuevahvuudesta poissa ovat: Joonas Järvinen, Jens Skålberg, Jarkko Hattunen ja Aki Bergin pelaaminen on vielä epävarmaa. Turkulaisten maalinsuulla torjuntavastuun tämän illan ottelussa kantaa David Leggio.
Pelikaanien romahdus
Pelicans romahti viime kotiottelussa totaalisesti ja ottelusta muodostuikin todellinen verilöyly. Ässät nimittäin lölytti lahtelaisia oikein kunnolla vieraissa ja tuloksena tästä olivat 7-3 loppunumerot. Pelicansin pelejä leimaa ehdottomasti ailahtelevaisuus ja suoraan sanottuna tällaiseen ei olisi enää varaa tässä vaiheessa kautta. Illan ottelu ei tule olemaan missään nimessä helppo pussinokille, sillä jo aikaisemmat kohtaamiset ovat osoittaneet tämän tosiasian. Joukkueet ovat nimittäin kohdanneet toisensa kaksi kertaa tämän kauden aikana ja kummallakin kertaa TPS on vetänyt pidemmän korren.
Pelicans on vaarallinen vierasjoukkue
Matkaa viivan paremmalle puolelle on kertynyt kuuden pisteen verran ja tämä varmasti jo itsestään riittää motivoimaan lahtelaiset illan otteluun. Pelicans ei kuitenkaan ole mikään heittopussi vierasjoukkueena, vaan se on pystynyt saalistamaan pisteitä itselleen 11:sta kauden 21:stä vieraspelistään. Suurin mietinnän aihe päävalmentaja Mika Toivolalla onkin maalivahtitilanteen kanssa, eli pistääkö maalinsuulle Tommi Nikkilän vai Niko Hovisen, kas siinäpä vasta pulma. Pussinokkien riveistä poissa ovat Tommi Paakkolanvaara ja maalivahti Marc Lamothe.
Toimituksen puheenvuoro
TPS osoitti viime ottelussaan pystyvänsä haastamaan tarvittaessa kenet tahansa ja jo pelkästään tuon ottelun esitysten perusteella TPS on selkeä suosikki illan otteluun lähdettäessä.
Toimituksen veikkaus: 1
Expektin kertoimet: 1 = 1.80, X = 4.30, 2 = 3.45
Veikkauksen kertoimet: 1 = 1.70, X = 4.30, 2 = 3.15
Käytä Expektin 100% ensitalletusbonus hyväksesi.
Jones-11.2.2010
| Alku | HPK-Kärpät | Jokerit-HIFK | SaiPa-JYP | TPS-Pelicans | Loppu |
Nettiveikkauksen etusivulle
|