|
Jääkiekon SM-liigassa pelataan tänä torstaina kolmen ottelun liigakierros. Torstai-illan otteluparit ovat: Blues-KalPa, HPK-HIFK ja Kärpät-SaiPa.
Blues - KalPa
 |
VS |
 |
Espoon blues otti viime ottelussaan yllättävän vierasvoiton sarjakolmantena majailevasta porin Ässistä ja nousi samalla sarjataulukossa sijalle 9. Samalla kun espoolaiset katkaisivat kolmen ottelun mittaisen tappioputkensa, niin he myös ottivat tämän kauden kolmannen vierasvoittonsa. KalPa puolestaan otti viime ottelussaan vakuuttavan kotivoiton tampereen Ilveksestä ja siirtyi samalla sarjataulukon ykköspaikalle. Kuopiolaisten peli on ollut todella hienoa katseltavaa ja joukkueen harjoittama kiekkokontrolli näyttää tuovan erinomaisia tuloksia. Espoolaisilta puuttuu tämän illan ottelusta on sivussa pitkäaikaispotilaat Matti Järvinen ja Valtteri Virkkunen. KalPalta illan ottelun väliin jättävät Tommi Jokinen, Jyri Junnila, Sami Kapanen ja Jussi Timonen.
Toimituksen puheenvuoro
Tässä ottelussa suosikin löytäminen ei todellakaan ole vaikeaa, sillä KalPa on kuin hiottu timantti joka erottuu omaksi edukseen näitä kahta joukkuetta tarkasteltaessa. Toki en väitä, että illan ottelusta tulisi mikään suupala kuopiolaisille, sillä Blues on todella paha kotijoukkue joka pistää kenet tahansa tekemään maksimimäärän töitä voittonsa eteen. Toisaalta taas KalPa sattuu olemaan liigan paras vierasjoukkue, joten on todellakin mahdollista, että ottelu ratkeaa KalPan eduksi jo varsinaisella peliajalla.
Toimituksen veikkaus: 
Yli tai ali: Yli viisi maalia
Betfairin kertoimet: 1 = 2.80 X = 4.40 2 = 2.32
Veikkauksen kertoimet: 1 = 2.45 X = 3.95 2 = 2.30
HPK - HIFK
 |
VS |
 |
Hämeenlinnan pallokerho teki jotain odottamatonta kaatamalla SaiPan lappeenrannassa pelatussa ottelussa. HPK kasvatti piste-eron liigan jumbona olevaan Ilvekseen jo viiteen pisteeseen ja joukkue seilaakin ensimmäistä kertaa tällä kaudella pisteputkessa. HIFK palasi takaisin voittokantaan hakemalla täydet pisteet tampereella ja Risto Dufvan luotsaama Tappara kaatui peräti 4-1 loppulukemin. HIFK:n suoritusvarmuus ei kuitenkaan ole vielä ihan sitä parasta luokkaa, vaikkakin vieraspelaaminen on parantunut huomattavasti viime aikoina. Tämän illan ottelussa ensiesiintymisen HIFK:n paidassa tekee ruotsalaispuolustaja Daniel Fernholm. HPK:lta illan ottelun väliin jättävät Janne Kolehmainen, Arsi Piispanen ja Marek Zagrapan. HIFK:lta tämän illan ottelun missaavat Kimmo Kuhta, Mikko Kurvinen, Siim Liivik, Ilari Melart, Robert Nyholm, Eetu Pöysti ja Erkki Rajamäki.
Toimituksen puheenvuoro:
HPK on osoittanut piristyneensä jonkin verran, joka saattaa tehdä tämän illan ottelusta todella mielenkiintoisen ja tasaisen kamppailun. Tämä tietenkin sillä olettamuksella etteivät Granlundin veljekset innostu aivan mahdottomaan kynäilyyn. HIFK on kaikesta huolimatta hienoinen suosikki illan otteluun lähdettäessä ja todennäköisempää on että pisteet päätyvät kissapetojen matkaan.
Toimituksen vihje: 
Yli tai Ali: Alle viisi maalia
Betfairin kertoimet: 1 = 4.10 X = 4.90 2 = 1.77
Veikkauksen kertoimet: 1 = 3.60 X = 4.30 2 = 1.70
Kärpät - SaiPa
 |
VS |
 |
Kärpät heräsi viime ottelussaan aivan liian myöhään ja tämän seurauksena oululaiset lopulta hävisivät kotiottelunsa 2-3 loppunumeroin. Kärpät majailee tällä hetkellä sarjataulukon viidennellä sijalla ja oululaisille tarjoutuu tänä iltana erinomainen mahdollisuus parantaa omaa sarjasijoitustaan lappeenrantalaisten kustannuksella. SaiPa puolestaan hävisi tiistain kotiottelunsa, kun kerho kävi nappaamassa täyden pistepotin matkaansa. SaiPan viimeiset kahdeksan peliä ovat menneet kaikki samaa kaavaa noudattae, eli tappiosta voittoon ja päinvastoin. Kärpiltä illan ottelun väliin jättävät Oscar Eklund, Juho Jokinen, Kimmo Koskenkorva ja Ilkka Mikkola. Joonas Donskoin ja Ville Mäntymaan pelaaminen on näillä näkymin vielä epävarmaa. SaiPalta illan ottelusta puuttuvat ainoastaan Antti Aarnio ja Jere Pulli.
Toimituksen puheevuoro:
Tästä tulee todella mielenkiintoinen ottelu, sillä Jari Viuhkola näyttää lähestyvän parasta pelikuntoaan ja tämä omalta osaltaan saattaa palauttaa Kärppien ylivoimapeliin siitä puuttuvat tehot. SaiPan mahdollisuudet tämän illan ottelussa lepäävätkin pitkälti Kärppien epätasaisessa pelaamisessa, joka saattaa avata oven epätodennäköiselle vierasvoitolle. Lähdetään kuitenkin siitä, ettei kärpät halua hävitä toista kertaa peräkkäin kotiyleisönsä edessä.
Toimituksen veikkaus: 
Yli tai ali: Yli viisi maalia
Betfairin kertoimet: 1 = 1.69 X = 4.70 2 = 4.60
Veikkauksen kertoimet: 1 = 1.65 X = 4.40 2 = 3.75
Hyödynnä Betfairin 1000€ käteispalautus!
|