|
Torstai on toivoa täynnä, niinhän ne sanovat. Tämä torstai on taas on jääkiekkoa täynnä, sillä vedonlyöjille tarjotaan pelattavaksi viisi jääkiekon sm-liigan pelikohdetta. Illan ottelupareja ovat: Jyp-Jokerit, HIFK-Ässät, Lukko-TPS, Blues-Kärpät ja Saipa-Ilves. Tämän päivän otteluanalyysit ja pitkävetovinkit:
Jyp - Jokerit
Kuten kaikki jääkiekkoa seuraavat tietävät, Jyp on erittäin vaarallinen kotonaan ja syttyy usein todelliseen luistelu- ja pelivireeseen kotiyleisön kannustamana. Tänään kaukalon vastakkaiseen päätyyn luistelee kiistaton sarjajumbo Jokerit. Jos katsotaan viimekauden tilastoja, niin kohtaamiset päättyivät silloin tasan, mutta täytyy heti sanoa, että jokereiden pelikin oli hieman eri tasoista silloin. Tänään uskonkin Jypin lakaisevan Hjalliksen jokerilaumalla jäätä ja ottavan arvokkaat pisteet ennen maaottelu taukoa. Luotan siihen, että Risto Dufva johdattaa jyväskyläläiset voittoon kotiyleisön edessä. Kaiken lisäksi Steve Kariyan ketju on saanut pelinsä kulkemaan ja pelaajat ovat löytäneet yhteisen sävelen.
Jokerien hienoinen ryhtiliike
Jokereiden kaksi viimeistä ottelua ovat olleet oikeastaan melkoinen ryhtiliike aikaisempaan suossa rämpimiseen. Viime ottelustaan jokerit pystyi ottamaan voiton SaiPasta maalein 4:3 ja sitä edellinen kohtaaminen päättyi niukkaan 3:4 häviöön oulun kärpille. Hieman huolestuttavaa jokereiden kannalta on se tosia, että joukkue on pelannut viimeiset 10 erää ilman ylivoimamaalia, joten tähän olisi tultava pikaisesti muutos. Jokereilla on tänään edessään kova iltapuhde, sillä hallitseva suomenmestari tuskin tulee antautumaan helpolla. Tänään jokereiden maalinsuuta vartioi puolentoista viikon tauon jälkeen paluun tolppien väliin tekevä Juuso Riksman. Puolustaja Mikko Kaltevan pelaaminen on näillä näkymin epävarmaa, hänen kipeytyneen nivusensa vuoksi ja jos hän joutuu olemaan sivussa illan ottelusta, niin tällöin Jere Ölander saa tilaisuuden ensiesiintymiseen liigassa.
Toimituksen veikkaus: 1
Eurobetin kertoimet: 1 = 1.61, X = 4.50, 2 = 4.00
Veikkauksen kertoimet: 1 = 1.50, X = 4.50, 2 = 4.00
HIFK-Ässät
Katsottaessa HIFK:n ja ässien aikaisempien keskinäisten ottelujen tilastoja, voi jo niiden perusteella päätellä tulossa olevan tasaisen ottelun. HIFK lähtee illan otteluun allaan kolmen ottelun pituinen tappioputki ja tänään olisi todellakin potentiaalinen mahdollisuus katkaista tämä tappiollinen suunta. Tappioputkeen voidaan hakea monia syitä, mutta se on varmaa, että maalivahti peli on ollut luvalla sanoen todella epävarmaa. Jani Nieminen on ollut kaukana omasta tasostaan ja jos tähän asiaan ei tule tänä iltana muutosta, niin voitto voi lipua käsistä tälläkin kertaa. Hyökkäyspäässä HIFK:lla kieltämättä on vahvuutta ja suurimpina niminä nostaisinkin superlahjakkaan Mikael Granlundin ja Jerry Ahtolan. Kauden ensimmäinen joukkueiden välinen kohtaaminen päättyi HIFK:n eduksi jatkoajalla. Hyökkääjä Juhapekka haataja palaa HIFK kokoonpanoon, joten tämä tuo Kim Hirschovitsin ketjuun tarvittavaa laajuutta ja voikin olla juuri se mitä tarvitaan Ässien kellistämiseen.
Ässien maalivahti joukkueen vahvuus
Ässät voitti viime kohtaamisessaan Espoon Bluesin ja tämä voitto oli pitkälti erinomaisen maalivahtipelin ansiota. Eero Kilpeläinen torjui ässien maalissa nimittäin 54 laukausta ja varmisti tällä uskomattomalla pelillään voiton ässille. Ässien kokoonpanoon palaa loukkaantumisen jälkeen Jesse Jyrkiä, joka alkukauden aikana sai kerättyä kasaan peräti 9 pistettä ennen loukkaantumistaan. Toinen joukkuetta vahvistava paluun tekevä pelaaja on Niko Palonen ja hänen kauttaan saadaankin ketjuun lisää fyysisyyttä. Illan ottelusta on Sivussa Tommi Huhtala, joka on joukkueen tehokkain maalintekijä. Varmaa on, että tämä peli tulee olemaan tiukkaa vääntöä ja maalivahtipelillä on lopputuloksen kannalta todella suri merkitys.
Toimituksen vihje: 1, X
Eurobetin kertoimet: 1 = 1.57, X = 4.50, 2 = 4.33
Veikkauksen kertoimet: 1 = 1.45, X = 4.60, 2 = 4.35
Lukko-TPS
Tämän illan kärkikahinasta vastaa siis tällä kertaa Lukko-TPS ottelu. Lukon voittoputki katkesi viimeottelussa HPK:ta vastaan numeroin 1:0. Tappiosta huolimatta lukon peli kulki hyvin ja tilanteita riitti. Tänään onkin vuorossa taistelu länsirannikon mestaruudesta ja äijänsuon jäähallissa taistellaan varmasti henkeen ja vereen saakka. Lukon ykkösketjun laituri ja joukkueen oma kultakypärä Justin "Mo" morrison palaa pelivahvuuteen toivuttaan kuumeesta. Tämä varmasti auttaa omalta osaltaan palauttamaan lukon ylivoimapelin taas toimivaksi. Lukon avaimet illan voittoon ovatkin vastustajan maalin edustalla, sillä TPS:n maalivahtipeli on ollut luvalla sanoen hieman ailahtelevaa.
TPS pelaa kurinalaisesti
TPS on joukkeena erittäin kurinalainen ja yrittää varmasti loppuun asti. Luisteluvoimaa ja asennetta tältä joukkueelta ei siis puutu. Hyvin todennäköistä on, että TPS:n maalinsuuta asettuu vartioimaan yhdysvaltalainen David Leggio. TPS:n kenttä jonka nostaisin esiin koostuu seuraavista pelaajista: Michael Birner, Aki Uusikartano ja Tuomas Suomisesta. Viimeisimmät neljä Tepsin peliä ovat kaikki menneet lisäajalle, joten uskon, että tätä mahdollisuutta ei kannata pois lukea tänäkään iltana. Viime kauden keskinäisistä kohtaamisista TPS vei nimiinsä kolme voittoa ja Lukko kaksi. Tämä ottelupari tulee varmasti olemaan hyvin tasainen, sillä jäällä vastakkain ovat kaksi liigan parasta ylivoimapeliä pelaavaa joukkuetta.
Toimituksen veikkaus: 1, X
Eurobetin kertoimet: 1 = 1.72, X = 4.33 , 2 = 3.60
Veikkauksen kertoimet: 1 = 1.65, X = 4.40, 2 = 3.30
Blues-Kärpät
Bluesin kaksi viimeistä ovat olleet tasaisia vääntöjä ja tämä varmasti tulee olemaan illan teema tänäänkin. Bluesin onnistujien rintama on laaja ja ratkaisijoita/maalintekijöitä löytyykin joka ketjusta. Aleksei Laakson otteet nuorena puolustajana ovat olleet erinomaisia ja hän on ollutkin nuoresta iästään huolimatta korvaamaton apu joukkueelle. Bluesin veräjän vartijana toiminee tänäänkin Iiro Tarkki ja hän onkin paljon vartijana. Joukkueiden tämän kauden ensimmäinen kohtaaminen käytiin myöskin espoossa ja tällöin pisteet matkasivat niukasti ouluun. Espoon Blues on sarjataulukossa sijalla kahdeksan ja vain pisteen päässä kärpistä. Bluesin pelivahvuudesta ovat poissa tänä iltana: Toni Häppölä, Jaakko Uhlbäck ja Petri Lammassaari.
Kärpät saanut viimein pelinsä kulkemaan
Kärpät on alkukauden takeltulunsa jälkeen saanut peliään takaisin uomiinsa ja kauan kaivattuja onnistumisia on ruvennut tulemaan joukkueelle. Voisikin sanoa, että kärpillä on eräänlainen nousuvire päällä ja osaltaa voi tuoda lisää vauhtia Pavel Rosan ja Jari Viuhkolan luistimiin. Joukkueen vahvuudesta on poissa Teemu Aalto, joka toipuu viikko sitten tulleesta vammasta. Kärppien pelin muutos jatkuvasta pakittelusta, rohkeaan hyökkäämiseen on tuonut iloisen pelin takaisin ja enkä usko että tänä iltana kumpikaan joukkue on valmis pakittelemaan. Huomioiden otteluparin viimeiset ottelut ja aikaisemman kohtaamisen, niin tasapelin mahdollisuus on tässä valossa erittäin mahdollinen.
Toimituksen vihjeet: X, 2
Eurobetin kertoimet: 1 = 2.10, X = 4.33, 2 = 2.62
Veikkauksen kertoimet: 1 =2.05, X = 4.10, 2 = 2.45
SaiPa-Ilves
Saimaan sputnik on jostain oudosta syystä aivan eri joukkue kotipeleissään, kun vastaavasti pelatessaan vieraissa. Liekö kyseessä jonkinlainen asenne vamma tai jokin vastaava, mutta kotona tätä joukkuetta vastaan on hankala pelata. Tänään SaiPa saa kuitenkin pistää hieman ylimääräistä potkua luisteluunsa, sillä vastassa on vahva vierasjoukkue Tampereen Ilves. Ville hostikka on todellakin aina välillä ollut tolppien välissä niin jäätävä, että hän on omalla suorituksellaan jo varmistanut pisteet joukkueelle. Peli on kuitenkin parantunut jonkinverran ja uskonkin että jos joukkue saa painettua pelin Ilveksen maalinedustalle on heillä hienoiset saumat jopa voittoon. Valitettavasti saiPan riveistä ovat poissa tänä iltana Joni Yli-Torkko, Tomas Jasko, Miikka Jouhkimainen ja Jarmo Jokila. Saipan on Ilvekselle todella kinkkinen vastustaja, sillä viime kaudella Ilves ei pystynyt saamaan yhtä ainutta pistettä joukkueiden välisistä kohtaamista.
Oman puolustuspään hoitaminen Ilveksen heikkous
Ilveksen maalinedustapeli on heikohkoa ja se voikin olla tupsukorvien akilleen kantapää. Lisää röyhkeyttä maalintekoon kaivattaisiin myöskin ja rohkeutta viedä tilanteet loppuun. Viime pelissään joukkue hävisi jatkoajalla espoon bluesille ja nyt tappioputki on jo neljän ottelun mittainen. Illan ottelusta sivussa on edelleen Pasi Määttänen ja Rask pelaakin hänen paikallaan sentterinä. Ilveksen peli on ollut viimeaikoina paranemaan päin ja tänä iltana on eräänlainen näytönpaikka koko joukkueelle. Luvassa siis nostalginen thrilleri, kun Heikki Mälkiä palaa joukkueensa kanssa entiseen kotihalliinsa pelaamaan.
Toimituksen veikkaus: 1, X
Eurobetin kertoimet: 1 = 2.25, X = 4.33, 2 = 2.50
Veikkauksen kertoimet: 1 = 2.25, X = 4.00, 2 = 2.25
Jones-29.10.2009

|